perjantai 8. helmikuuta 2013

Guess -laukku tuli kotiin

Pidän Guess -laukuista ja muutama viikko sitten bongasin Huutonetistä tämän laukun, jonka sain huudettua edulliseen hintaan. Tällaista pientä laukkua minulla ei vielä ole, joten tämä on nyt sitten uusi kevätlaukkuni. On kyllä söpö:)
 

Ikean ostos

 
 
Ikeassa tuli piipahdettua. En etsinyt mitään ihmeellistä, mutta tämä "tekoturkki" lähti mukaan.
Ei ollut kalliskaan:) Päätyi meidän olohuoneen sohvan reunalle.
 


Katsotaan, kuinka kauan pysyy valkoisena ja ehjänä, kun Nipsukin ihastui kyseiseen "tekoturkkiin":)

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Sitruunoita keittiössä

Kevättä odotellessa halusin tuoda keltaista väriä keittiöön. Meillä ei keltaista muualla ole, mutta keittiöön olen tuonut keltaista väriä sitruunoiden avulla. Keltainen kyllä piristää. Nämä Marimekon purkit ovat olleet jo meillä vuosikausia. Keltainen on uusin lahjaksi saatu. Laitoin sen muiden purkkien sekaan tuomaan piristystä.





Tiskipöydältäkin löytyy sitruunoita punaisen sitruunapuristimen seurasta:) Istutin keväisiä narsisseja ja odotan niiden kasvua. Selkeästi kevään odotusta meidän kotona ilmassa...


keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Tähtityyny ja Pentikin koristeita

Olin tänään iloinen, koska H & M Homen punainen lattiapyyhe saapui. Pumppupullo ei vielä tullut, mutta odottelen senkin pian saapuvan. Nyt ei todellakaan kestänyt useampaa kuukautta tilauksen tuleminen. Pyyhettä en alkanut kuvailemaan, on jo käytössä kylppärissä ja hyvin imee vedet jaloista:) Tähtisisustusta meillä ei ole, mutta pidän niistäkin ja tämä tyynynpäällinen lähti Askosta mukaan kotiin. Tuo väriläiskän makuhuoneen valkoisiin ja hopeisiin tyynyihin.




Alesta innostuin ostamaan näitä Pentikin sydän- ja tähtikoristeita. Nyt niitä riippuu meillä kotona vähän siellä sun täällä. Tässä yksi tähtikoriste keittiössä. Vaikka ovat jouluaiheisia, miksei niitä voi pitää muulloinkin...

maanantai 21. tammikuuta 2013

laukkupidike

 
 
Löysin eräästä sisustusliikkeestä tällaisen laukkupidikkeen, joka piti ostaa, koska laukkuja on tullut vuosien saatossa ostettua ja halusin jonkun laukun esillekin. Nyt tämä laukku koristaa meidän makuuhuoneen ovea.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Sitruunat

Sitruunat ovat mieleeni ja niitä meiltä löytyykin. Välillä ovat enemmän esillä, välillä vähemmän. Nyt kevättä odotellessa tuovat piristystä keittiöön yhdessä Alessin sitruunapuristimen kanssa.


torstai 10. tammikuuta 2013

H & M Homen tavaroita

Tilasin alkusyksystä H & M Homesta vähän sisustusjuttuja ja olin jo täysin unohtanut tilauksen, koska tavarat saapuivat monen kuukauden päästä tilauksesta. Valkoinen purnukka on mielestäni söpö keittiöön.


Tyynyjä ei voi olla koskaan liikaa:)


Tämä hopeapurnukka oli pakko saada. Toimii korujen säilytyspurnukkana.